Tervetuloa Digikuvaaja -sivustolle! Alla on kuvattu muutamalla sanalla tämän sivuston sisältöä ja toimitatapoja.

Digikuvaaja toimii ilmaisena tietolähteenä suomenkielisille valokuvauksen harrastajille. Sen esikuvina toimivat monet englanninkieliset valokuvaussivustot, ja tavoitteena onkin tuoda joitakin suuren maailman tuulahduksia myös tänne kotoisaan pohjolaamme.

Digikuvaaja on tekniikkapainotteinen valokuvausblogi, joka käsittelee valokuvaamisen ohella myös kuvankäsittelyä ja esittelee erilaisia keinoja tulojen hankkimiseen valokuvaamisen avulla. Digikuvaaja etsii ja jakaa tietoa, se uutisoi ja kommentoi kuulemaansa ja näkemäänsä, sekä kerää samanhenkisiä harrastajia yhteisen pöydän ääreen – olkoonkin kysessä sitten konttorilla oleva työpiste, valokuvausstudion kahvipöytä, kotitoimiston pieni ATK-nurkkaus, tai vaikkapa puhelin. Sivustolla esiintyvät asiat suodattuvat internetin valtavasta tietomerestä ja loputtomasta uutisvirrasta puhtaasti kirjoittajan oman kiinnostuksen ohjaamina. Tuoteuutuuksia esitellään siinä määrin, kun ne osuvat sille kapealle alalle, jossa kirjoittaja itse toimii. Myös valokuvia on esillä säännöllisen epäsäännöllisesti. Kuvien aiheet liittyvät kirjoittajan päivittäiseen toimintaan valokuvauksen saralla, uusien tekniikoiden testaamiseen ja erilaisten tapahtumien ja kuvauskeikkojen ympärille. Valokuvien myymiseen liittyviä asioita käsitellään paljon ja kuvien myyminen kuvapankkien kautta onkin yksi eniten kiinnostusta herättäneistä asioista. Uusia tekstejä julkaistaan melko säännöllisesti, vaikka välillä saattaa tulla hieman pidempiäkin taukoja olosuhteiden ja elämäntilanteiden vaihdellessa.

Digikuvaaja toimii ilmaisena tietolähteenä suomenkielisille valokuvauksen harrastajille. Sen esikuvina toimivat monet englanninkieliset valokuvaussivustot, ja tavoitteena onkin tuoda joitakin suuren maailman tuulahduksia myös tänne kotoisaan pohjolaamme. Sivustolla nähdään mainoksia, joiden avulla kerätään hieman tuloja sivuston ylläpitämisen aiheutamien kulujen kattamiseksi. Samalla tarjotaan kanava, jonka kautta  lukija voi tehdä hankintojaan ehkä hieman edullisemmin. Tuotteiden ja palvelujen yhteydessä esiintyy myös linkkejä Digikuvaajan yhteistyökumppanien sivustoille, joiden kautta näitä tuotteita tai palveluita voidaan hankkia. Linkkejä käyttämällä lukija voi tukea Digikuvaajan toimintaa ja auttaa sivustoa menestymään menettämättä itse siinä kuitenkaan mitään. Kulloinkin kyseessä olevan tuotteen myyjä tai palvelun tarjoaja maksaa pienen provision tuotteiden hankintahinnasta tekstin kirjoittajalle. Ostaja, eli lukija, ei maksa ostoksestaan yhtään sen korkeampaa hintaa kuin muutenkaan, usein tarjouksessa olevat tuotteet saa jopa edullisemmin! Tämä on siis todella hieno ja ilmainen tapa osoittaa tukensa juttujen kirjoittajalle.

Tuotteiden ja palvelujen yhteydessä esiintyy myös linkkejä yhteistyökumppanien sivustoille,
jossa tehdyistä ostoksista myyjä maksaa pienen provision tuotteiden hankintahinnasta tekstin kirjoittajalle. Tämä on siis todella hieno ja ilmainen tapa osoittaa tukensa Digikuvaaja -sivuston ylläpidolle!

Osa teksteistä on toteutetty kaupallisessa yhteistyössä yritysten kanssa. Nämä tekstit ovat merkitty “Sponsoroitu” -tunnisteella. Lukijoiden luottamuksen ylläpitämiseksi kaikki tällaisen tekstit käsittelevät sellasia asioita, joiden oletetaan kiinnostavan lukijoita. Muuten sivustolla esiintyvät jutut saattavat joskus harvoin poiketa reilustikin linjasta. Pääperiaattena on tarjota lukijoille sellaista valokuvausharrastukseen tavalla tai toisella liittyvää sisältöä, joka kiinnostaa aina myös kirjoittajaa itseään. Digikuvaaja toimii myös suosituimmissa sosiaalisen median palveluissa, kuten Facebookissa ja Twitterissä. Näissä kanavissa julkaistaan blogitekstien lisäksi muita mielenkiintoisia valokuvausaiheisia linkkejä.

Tiedonjanoisimpien lukijoiden suositellaankin liittyvän Digikuvaajan Facebook sivun ja Twitter-syötteen lukijoiksi. Suunnilleen sama sisältö löytyy myös Google+ sivulta ja näiden lisäksi Youtubesta löytyy Digikuvaajan oma kanava, jossa on katseltavissa monenlaisia videokuvaamiseen liittyviä kokeiluja ja videotutorialeja. Digikuvaajan sivuston ylälaidasta pääsee sivuston omalle keskustelualueelle, jossa lukijat voivat vaihtaa mielipiteitä ja ideoita, tai esittää kysymyksiä, joihin vastaillaan aina kun vain suinkin ehditään. Palautetta kirjoittajalle voi lähettää sivuston yhteydenottolomakkeella tai suoraan osoitteeseen teemu@digikuvaaja.net.

Digikuvaajan uutiskirje

Digikuvaaja julkaisee myös ilmaista uutiskirjettä, johon on koottu uusimmat tekstit ja kuvat. Uutiskirje ilmestyy aina silloin, kun uutta sisältöä on tarjolla, ja viimeistään julkaisua seuraavana päivänä. Uutiskirjeen tilaajat saavat siis tiedon uusista jutuista suoraan sähköpostiinsa, josta löytyvät linkit kaikkiin uusiin teksteihin.