Toista kertaa Kantolan tapahtumapuistossa nauttimassa raskaasta rokista, eikä tämäkään ollut turha reissu. Iron Maiden saapui Englannista näyttämään Hämeen hitaille, kuinka reipashenkistä rytmimusiikkia soitetaan. Odotukset olivat kovat, mutta pääasiassa ne täyttyivät moitteettomasti. Tällä kertaa, ihme kyllä, sääkin oli todella hieno, aurinko paistoi ja rokki raikasi. Survoin itseni niin lähelle lavaa kuin uskalsin. Mikseripöydän läheisyydessä on yleensä hyvät oltavat, eikä taktiikka pettänyt tälläkään kertaa.


Iron Maiden saapui Hämeenlinnaan kovempana kuin koskaan

Tapahtuma alkoi jo neljältä, ja ensimmäiset lämppärit aloittivat pian sen jälkeen — lämppärit, joita en nähnyt, koska ehdin paikalle puoli seitsemän hujakoilla. Harmittaa hieman, että en ehtinyt näkemään Stratovariusta, koska sitä on tullut joskus kuunneltua aika paljonkin. Näkemättä jäi Stratovariuksen lisäksi Raven Age ja Amon Amarth, joidenka settien aikana tuli seurusteltua tuttujen ja puolituttujen kanssa, sekä pääsin harjoittamaan lempipuuhaani, jonottamista.

Alueelle saapumisen jälkeen pitää tietenkin ensin käydä tarkistamassa tapahtuman tarjoilut. Tunnelmaan pääsemiseen auttaa rasvaisen ruoan syöminen ja sen alas huuhtominen oluella. Siksipä päätin jonottaa olutta ja sapuskaa samalla, kun Amon Amarth ja Sabatton paukuttivat lauteilla. Olut olikin piirun verran erikoisempaa, kuin mihin olen tottunut. Se oli nimittäin englantilaista Trooper-merkkistä olutta, ja Iron Maidenin logo koristi pullon kaulaa sievästi, erinomaista! Jos ei tällä pääsisi tunnelmaan, niin millä sitten? Sabattonin setin alku jäi huonolle huomiolle, mutta puolivälin paikkeilla oli aika mennä lavan läheisyyteen, ja loppu olikin maukasta kuultavaa. Kyllä Ruotsissakin metallimusiikin osaajia löytyy. Yleisöä oli lavan lähellä aika mukavasti, ja kaikilla tuntui olevan hyvä meno päällä. Metallikansa on paljon mainettaan sopuisampaa porukkaa.


Iron Maiden

Rock’n Roll Never dies!

Iron Maiden oli kovassa kunnossa. Ei ehkä ihan paras näkemäni keikka bändiltä, mutta hyvä kuitenkin. Harmittamaan jäi vain se, että Bruce Dickinsonin laulu ei kuulunut kovin hyvin. Tietyt taajuudet jäivät puuttumaan lähes kokonaan, eikä ongelmaa saatu ratkaistua illan aikana. Oliko vika sitten laitteissa vaiko herran äänessä, sitä voidaan arvailla. Välispiikeissä Bruce vihjaili kyllä itseironiseen tyyliin bändin jäsenten korkeahkoon ikään useammankin kerran, alkaakohan rautarouva vihdoin ruostumaan?

Minulla oli keikalla mukana pieni Sonyn RX100-pokkari. Polttoväli olisi kamerassa saanut olla pidempi, mutta onneksi kamera tekee nättiä jälkeä, joten kuvia on varaa hieman rajata jälkeenpäin. Valitsenkin aina mieluummin lyhyemmän polttovälin ja puhtaamman ja terävämmän kuvan pitkän zoomin sijaan. Kamera kulkee näppärästi farkkujen taskussa, joten se on helppo viedä konsertteihin.

Kantolan tapahtumapuistossa lava oli taas sijoitettu huonosti kuvaamista ajatellen. Aurinko laskee lavan taakse sivulle, ja sen paistaessa on vaikea saada siistiä kuvaa linssiheijastuksien vuoksi. Kuvasin jonkin verran auringon paistaessa, mutta en ole tyytyväinen kuvien laatuun. Nämä tämän jutun kuvat on otettu auringon laskettua riittävästi, jolloin lavan valotkin näkyvät paremmin. Onneksi pääesiintyjä on aina viimeisenä, joten sain otettua Maidenista kelvollisiakin kuvia. Lämppärit jäivät tosin kuvaamatta.

Jälleen kerran tapahtuma ja esiintyjät olivat aivan loistavia. Oli ilo olla mukana yleisön seassa naputtamassa jalalla tahtia. Ennenkaikkea olin paikalla nauttimassa musiikista, ja kuvia roiskin vain muistoksi hienosta päivästä. On mukava kuvata ilman mitään sen suurempaa onnistumisen pakkoa, rennosti silloin tällöin. Mutta nyt saa jauhaminen riittää, tässä muutamia parhaiten onnistuneita otoksiani, olkaapa hyvä.

Olen innokas valokuvaaja ja Digikuvaaja-valokuvausblogin perustaja. Kuvaan useille kansainvälisille kuvatoimistoille ja kuviani on nähty myös monissa kotimaisissa lehdissä. Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen teemu@digikuvaaja.net

Vastaa