Katselemme päivittäin aika paljon valokuvia. Ja koska nykytekniikka mahdollistaa kuvien muuntelemisen ja muokkaamisen helposti omaan käyttötarkoitukseen tai tyyliin sopivaksi, alkaa välillä tuntua siltä, ettei niin sanottua tavallista kuvaa enää juuri näy missään. Ja monia tämä muokattujen kuvien tulva ärsyttää.


Minä kuulun siihen osaan kuvaajista, joita kuvien jälkikäsittely ei haittaa, mielestäni se pikemminkin kuuluu asiaan. Välillä kuitenkin näen kuvia, joissa kuvankäsittely on joko mennyt liian pitkälle, tai ei muuten vain toimi. Mikä silloin on mennyt pieleen? Ajattelen asiaa niin, että ei välttämättä mikään ole mennyt pieleen, en ehkä vain pidä kuvaajan tavasta käsitellä kuvaa. Valokuvien katsominen ja arviointi on täysin subjektiivinen kokemus, eikä minun mielipiteeni tee kuvasta hyvää eikä huonoa. Se mikä toimii yhdelle, ei välttämättä toimi toiselle. Toki voin hienovaraisesti koittaa kertoa mielipiteeni, mikäli sitä kysytään, mutta en lähde mielipiteeni perusteella tuomitsemaan kenenkään tyyliä käsitellä kuviaan.

Eläköön kuvankäsittely, hiljetköön nurisijat!

Valokuva on välähdys menneestä hetkestä, se voi olla uutiskuvan kaltainen toteamus tapahtuneesta tai valokuvaajan tulkinta siitä, mitä kameran edessä kuvan ottohetkellä näkyi. Uutiskuvia ei tietenkään saa käsitellä, koska niiden tulee kertoa kuvaushetkestä totuudenmukaisesti. Mutta entä muut kuvat? Eikö niitä saisi käsitellä ihan niin paljon kuin halua ja taitoa riittää? Kuvia on käsitelty jo paljon ennen kuin tietokoneita oli edes keksitty. Perinteisessä pimiössäkin pystyy kuvan sisältöä  ja painotuksia muuttamaan yllättävän paljon, kuvia on jopa yhdistetty useammista eri kuvista leikkaamalla ja liimaamalla negatiiveja. Miksiköhän tietokoneella tehtävä kuvankäsittely esitetään usein kovin negatiivisessa valossa?

Syy voi olla siinä, että tietokoneella tehtävä kuvankäsittely on pimiötyöskentelyä helpompaa. Se on jopa niin helppoa, ja kuvien tekeminen niin halpaa, että mahdollisuus ylilyönteihin on suuri. Jos ennen piti tarkkaan miettiä, että mitä kuvalle haluaa tehdä, ja jokainen pilalle mennyt versio maksoi rahaa, niin nykyään saa erilaisia vipuja väännellä ja säätimiä säädellä sydämensä kyllyydestä. Eikä se maksa muuta kuin kokeiluihin menetetyn ajan.

Kuvankäsittely

En ole itse aikaa pimiössä juuri kuluttanut, mutta ymmärrän aika hyvin myös niitä jotka ovat. Varsinkin ammatikseen kuvanneet ja sellaiset kuvaajat, jotka ovat nähneet valtavasti vaivaa tekniikkansa hiomiseen, saattavat helposti katkeroitua uuden tekniikan edessä. Onko heidän vaivannäkönsä ollut turhaa, kun nykyään samat asiat tehdään muutamaa nappia painamalla? Tuskinpa kuitenkaan, mutta ymmärrän heidän tuskansa.

Kun katson valokuvia, niin mietin välillä että mitä oikeastaan haluaisin nähdä. Sellaisiako kuvia, jotka ovat otettu suoraan kamerasta kiinnittämättä sen enempää huomiota niiden terävyyteen kuin sävyalaan, tai valotuksen säätämiseen? Vai sellaisia, jotka on tuunattu juuri niin sävähdyttävän – vaikkakin joskus myös varsin epärealistisen – näköisiksi, kuin miten kuvaaja haluaa kuvansa esittää? Kallistun vahvasti jälkimmäisen vaihtoehdon puoleen, jos näistä kahdesta pitäisi valita. Usein paras lopputulos syntyy kuitenkin jossakin näiden kahden ääripään välimaastossa.

Valokuvaajan tyyli ratkaisee

Eikö valokuva, ja varsinkin taidevalokuva, ole aina tekijänsä tulkinta tapahtuneesta? Minun mielestäni sen nimenomaan pitää olla sitä. Valokuvaajan tyylihän on juuri se hänen oma tapansa esittää kuva. Siihen liittyy varmasti valintoja esimerkiksi kuvan ottamiseen käytetystä kalustosta ja kuvan ottohetkellä tapahtuneita valintoja vaikkapa rajaamisen suhteen, mutta yhtälailla myös valintoja kuvan jälkikäsittelyyn käytetyn tekniikan suhteen tavoitellun tyylin loppuun viemiseksi tietokoneen ruudulla. Kuvankäsittely on kiistaton osan kuvan luomisprosessia, ja onneksi se on nykyään edes vähän helpompaa kuin mitä se oli ennen.

Kun katson valokuvaa, katson valokuvaa. En yritä arvailla, että minkälaisia temppuja sen tekemiseen on tarvittu, tai että millä tasolla kuvaajan kuvankäsittelytaidot ovat. Parhaimmillaan kuvankäsittelyä ei kuvasta edes huomaa, mutta vaikka välillä on ilmeistä, että oikeasti asiat ovat näyttäneet joltain ihan muulta, ei sekään minua juuri häiritse. Jos kuva on hyvä, on se onnistunut tekniikasta huolimatta. Tai ehkä juuri sen takia.

Olen innokas valokuvaaja ja Digikuvaaja-valokuvausblogin perustaja. Kuvaan useille kansainvälisille kuvatoimistoille ja kuviani on nähty myös monissa kotimaisissa lehdissä. Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen teemu@digikuvaaja.net

14 Comments

  1. Erittäin hyvin sanottu, olen täsmälleen samaa mieltä!

  2. Olen keskustellut samasta asiasta useinkin. Olen puolustanut juuri tuota samaa kantaa kuin sinäkin. Kuva on teos, joka ilmaisee millaisena olet kuvaamasi hetken kokenut – ehkä nähnytkin. Kiitos.

  3. Samaa mieltä olen.
    Eläköön persoonallisuus ja luovuus! 🙂

  4. Anonyymi

    Pahimpia kuvankäsittelyn vastustajia ovat ne, jotka eivät tiedä, mitä se on.

  5. Kuvia tulee ja pitää käsitellä – minusta tiedosto on pelkkä aihio – ei valmis kuva. Olen itse viettänyt iltakausia litkualtaiden äärellä. Nyt olen pelkästään onnellinen siitä, että digipimiö on mahdollistunut eikä minun enää tarvitse haistella kehite- ja kiinnitehuuruja. On paljon mukavampi ja edullisempi istua koneella ja käpistellä – joskus ylikin – kuvia.

    • Kiitos kommentistasi, Elisa!
      Kiva saada näkökulmaa myös sellaisilta kuvaajilta, jotka tietävät mitä kemikaalien kanssa lutraaminen vaatii.

    • Anonyymi

      Niin minäkin olen aloittanut kuvieni kehittämisen 10 vuotiaana litkujen kanssa, ja tänä päivänä on suuri helpotus ja ilo kun sen voi tehdä tietokoneella kuvankäsittelyssä.
      "Kuvankäsittely" tuntuu jakavan paljon mielipiteitä netissä puolesta ja vastaan. On heitä joiden mielestä ainoa oikea kuva on suoraan kamerasta otettu jota ei saa rajata, suoristaa, eikä muitakaan säätöjä siihen tehdä. He ovat yleensä henkilöitä jotka eivät ole halunneet paneutua kuvankäsittelyn saloihin ja siksi vastustavat sitä. Kyllä Visuaalisen kauniisti käsiteltyä valokuvaa on hienoa ihailla vaikka värisävyt eivät todellisuutta vastaisivatkaan. Ei digikuva suoraan kamerasta otettuna ole koskaan valmis käytettäväksi vaan se on vasta"digitaalinen negatiivi" ja sitä on jollain kuvankäsittelyohjelmalla "kehitettävä" ja säädettävä vähintään ainakin värisävyt, valoisuus, tummat ja vaaleat ääripäät ym. jotta se näyttäisi edes sävyiltään hyvältä valokuvalta.
      Milloin valokuvasta tulee sitten taideteos tai miten se sitten määritellään on myös paljon mielipiteitä kirvoittava seikka esimerkkinä vaikkapa Fotofinlandia2016 parhaat kuvat. Kuvataiteilija, valokuvaaja, opettaja, monta alan kirjaa kirjoittanut Leena Saraste on sen mielestäni yksinkertaisen selvästi ilmaissut:" Taiteeksi voi kutsua kaikkea, mitä tekijä taiteena pitää ja esittää" Eräs toinen taiteilija jonka nimeä en muista on ilmaissut:" Valokuva otetaan, taidekuva tehdään" Kuvataidehan on läpi vuosisatojen jakanut mielipiteitä, ja niinhän sen pitää ollakin jotta hyvää syntyy, sillä kaikkien kukkien pitää saada kukkia. Hyviä kuvaushetkiä Kaikille!

      Kari Korpihete AFIAP
      Helsinki

  6. Valokuvaus on taidemuoto, ei taidetta saa rajoittaa silloin kun ottaa itsensä näköisiä kuvia. Joku pitää joku ei, mitä sitten itselle ne on otettu ja tuunattu.

  7. Paremmin et olisi voinut sanoa, olen prikulleen samaa mieltä.
    Eihän kaikki "aidot kuvat" suoraan kamerasta otettunakaan ole keskenään samanlaisia, kun kamerassa jo tehdään säätöjä. Miksi sitä ei sitten voisi kuvaruudulla jatkaa.

  8. Hieno artikkeli.Luontokuvien osalta tuntuu,että jotain sääntöjä tulisi olla.

    • Totta tämäkin. Myös luontoa saa toki kuvata juuri niin, kuin mikä omasta mielestä hyvältä tuntuu. Mutta kun kuvia julkaisee, niin on hyvä kertoa, että mitä kuvalle on tehty, mikäli sitä on muokattu voimakkaasti. Luontokuvaajat ovat erityisen tarkkoja kuvien aitoudesta, koska suuri osa kuvan arvostuksesta määräytyy sen perusteella, kuinka vaikea esim. kuvan lintulajia on kuvata sen harvinaisuuden tai muiden seikkojen vuoksi. Pitää siis ottaa muitakin asioita huomioon, kuin pelkästään kuvan valokuvauksellinen arvo.

  9. peter

    Sattumalta osuin foorumille, kun katselin uusien kameroiden hintoja. Joten päätin valokuvauksen ammattilaisena kertoa omia kokemuksiani. Koulutuksen jälkeen aloitin ns. katukuvaamisen(snapshot) 1980-luvun alussa. Näyttelyjä tehdessä, minä käytännössä asuin valokuvalaboratoriossa, tuskin kovin terveellistä. Varsinkin kun käytettiin “heikennettä” huippuvalojen kirkastamiseen ja seleeni-tonea sävyttämiseen jne. 2000-lv puolivälissä siirryin kokonaan digitaalitekniikkaan ja nykyään työhuoneellani on oma digitaalipimiö. Henkilökohtaisesti katson, että digitaalinen pimiö on todella hieno juttu.Tuskin enään pystyisin työskentelemään perinteisessä valokuvalaboratoriossa. Minulle kuvakäsittely on arkipäiväinen asia, joka kuuluu jokaisen teoksen kohdalle, jos työ on valittu jonnekin. Mielestäni lopputulos ratkaisee.

    ps. valokuvien käsittely ei ole uusi asia vaan sitä on tapahtunut jo valokuvan historian alusta alkaen jollakin tasolla. Samaten suhtaudun luontokuvaajien käsitykseen varauksellisesti, koska useat luontokuvat on käytännössä lavastettuja – ovatko ne sitten aitoja tai totuudemukaisia, sen jokainen ratkaisee kohdallaan.

    • Olen täysin samaa mieltä. Kuvankäsittely kuuluu valokuvaamiseen olennaisesti, mutta luontokuvat on arka aihe. On vaikea arvioida, että mikä luontokuva on aito ja mikä ei. Ja onko haaskalla ruokailevan karhun tai suden kuvaaminen piilokojusta aitoa luontokuvaamista? Itselleni nämä asiat merkitsevät vähemmän kuin lopputulos. Hieno kuva on hieno, olipa se toteutettu kuinka hyvänsä. Katsojia ei saa kuitenkaan johdattaa harhaan, vaan on selvästi merkittävä kuvan yhteyteen, mikäli sen tekemiseen on käytetty muitakin kuin perinteisen valokuvaamisen keinoja.

Vastaa