Parin viime vuoden aikana olen kiinnostunut yövalokuvaamisesta oikein kunnolla. Tähtitaivaan ja Linnunradan kuvaaminen on vienyt minut monina iltoina ja öinä sysipimeisiin paikkoihin taivaankappaleita ihmettelemään. Muutaman kerran olen päässyt kuvaamaan myös revontulia, joka kokemuksena on ollut vailla vertaansa. Ajattelin käydä seuraavassa hieman läpi ajatuksia ja asioita, jotka olen oppinut revontulien kuvaamisesta.


Täällä Etelä-Suomessa revontulet näkyvät melko harvoin, joten ennakkoon suunnittelu ja revontuliennusteiden kyttääminen on ensiarvoisen tärkeätä kuvaamisen kannalta. Silloin kun olosuhteet ovat otolliset ja revontulia näkyy taivaalla, ei niiden kuvaaminen kuitenkaan ole kovin vaikeata. Periaatteessa kuvaaminen onnistuu jo ihan perus digi-järkkärillä ja jopa hyvälaatuisella pokkarilla. Puhelimella kuvat voi kuitenkin jäädä saamatta.

Revontulet (Aurora Borealis)

Revontulet ovat tässä osana maisemaa. Taivaalla on myös pilviä, jotka yleensä pilaavat koko kuvan. Tässä kuitenkin ne tuovat oman lisänsä väriloistoon.

Optimaalinen varustus revontulien kuvaamisen sisältää jalustan lisäksi täysikennoisen kameran ja valovoimaisen objektiivin. Mielellään objektiiveja saisi olla useampikin, eri polttoväleillä voi olla käyttöä jos revontulet eivät satu olemaan ihan pään päällä. Ja silloin harvoin kun on, niin kannattaa hamuilla laukusta mahdollisimman laajaa objektiivia. Kalansilmäobjektiivilla saa hienosti koko taivaan samaan kuvaan. Joskus revontulet näkyvät vain kaukana taivaanrannassa vihertävänä kaarena, ja silloin niiden kuvaamiseen kannattaa käyttää mieluummin hieman pidempää polttoväliä, koska muuten revontulet jäävät kuvassa aika vaatimattomaksi.

Jalusta on tietenkin pakollinen varuste, käsivaralta on taivaalle turha alkaa sohimaan. Tai riippuu tietenkin siitä mitä kuvallaan tavoittelee, taiteellista tyyliä suosivat voivat koittaa vaikka valomaalauksia revontulien avulla kameraa liikuttamalla valotuksen aikana. Pitääkin ehkä kokeilla joskus! Toisaalta silloin harvoin kun revontulia näkyy, ei niitä tule juuri haaskattua liian omituisiin kokeiluihin.

Perustekniikka revontulien kuvaamiseen

Normaalin revontulikuvan ottamiseen ei paljoa vaadita. Riittää että on kameran kanssa oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Tässä lyhyesti pääkohdat ohjeeksi alottelijolle:

  1. Tarkkaile ennustuksia ja valitse sopiva päivä kuvaamiselle. Yritä valita sellainen yö, jolloin kuu on mahdollisimman vähän sotkemassa revontulia loimotuksellaan. Ennustuksia kannattaa seurata Aurora-service palvelun kautta.
  2. Valitse paikka. Kannattaa mennä mahdollisimman pimeään paikkaan, jolloin värit näkyvät kirkkaimmillaan. Kaupungissa saattaa olla valosaastetta niin paljon, että revontulia on vaikea havaita. Toisaalta voimakkaiden revontulien aikaan kaupunkiympäristöstä saa mahtavia revontulikuvia. Paikka kannattaa valita siten, että siitä on avoin näkymä pohjoistaivaalle, jossa revontulet useimmiten näkyvät. järvien rannat ja peltojen reunat käyvät hyvin.
  3. Kuvaa jalustalta. Tarkennus kannattaa tehdä käsisäädöllä, revontuliin on vaikea osua automaattitarkennuksella. Laita aukko niin suureksi kuin mahdollista, ja ISO-arvot kannattaa ruuvata melko korkealle, jolloin saat pidettyä suljinajat kurissa. Sopiva suljinaika on noin 5-15 sekuntia. Pidemmillä ajoilla revontulien muoto alkaa leviämään, sopiva suljinaika riippuukin siitä kuinka nopeasti revontulet muuttavan muotoaan. Kannatta vaihdella asetuksia ja etsiä sopivaa yhdistelmää.
  4. Kokeile eri objektiiveja ja polttovälejä. Eri polttoväleillä saa korostettua värejä ja muotoja eri tavalla. Minä pyrin kuvaamaan kahdella kameralla ja jalustalla samaan aikaan. silloin voi toisessa kamerassa pitää kiinni super-laajakulmaa ja toisessa hieman pidempää objektiivia. Näin toimien tuntuu välillä kuitenkin siltä, että kädet eivät meinaa riittää.
  5. Tarkkaile kuvien histogrammia aina välillä, että tiedät valotuksen olevan oikea. Pimeässä kameran takaruudulta kuvia katsellessa ne näyttävät hyvin kirkkailta, mutta kuvat saattavat ollakin oikeasti melko pimeitä.

Kannattaa valita kuvaamiseen aikaa ja pysyä rauhallisena. Välillä revontulien voimakkuus saattaa pudota hyvinkin alas, mutta silloin pitää odotella seuraavaa huippua kaikessa rauhassa. Retkijakkara on hyvä varuste revontulien kuvaajalle. Myös eväitä ja lämmintä vaatetta pitää varata kunnolla mukaan, ja jos saa houkuteltua kavereita matkaan, niin yhä parempi.

revontulet

Kannattaa kokeilla myös pidempää polttoväliä revontulien kuvaamiseen. Tämä on kuvattu valovoimaisella normaaliobjektiivilla, ja revontulet ovat paljon suuremmassa osassa, kuin super-laajakulmalla kuvattaessa.

Revontulien värit korostuvat kamerassa

Paljaalla silmällä katsottuna revontulien värit jäävät usein melko latteiksi verrattuna siihen, miten kamera tilanteen näkee. Revontulien kuvaaminen on siis siinä mielessä palkitsevaa, että vaikka näyttäisi siltä että värejä ei juuri ole, niin kuviin niitä saattaa silti tulla yllättävän reilusti.


Usein kuuleekin kommentteja siitä, että revontulikuvien värejä on liioiteltu ja korostettu liikaa. Voihan värejä toki voimistaa kuvankäsittelyllä, mutta yleensä silloin kuvanlaatu kärsii, koska kameraa käytetään kuvatessa jo muutenkin sen äärirajoilla. Kohina lisääntyy ja värit alkavat näyttämään suttuisilta. Värien kokeminen muutenkin on melkolailla yksilöllinen kokemus, ja on kuvaajasta kiinni, että minkälaista tunnelmaa kuvalla halutaan välittää.

Usein kriittisimmät kommentoijat eivät ole itse viitsineet vaivautua pimeyteen värejä ihastelemaan. Ei taida revontulien loisto olla ihan samaa luokkaa siinä lähikaupan parkkipaikalla verrattuna siihen, että jos ajelee kymmeniä kilometrejä oikeasti pimeään paikkaan. Lisäksi pitää tietää, että minne kannattaa mennä. Sopivia paikkoja voi etsiskellä vaikka blue-marble.de tai darksitefinder.com -sivustoilta.

Kuvaan kannattaa mahdollisuuksien mukaan koittaa saada mukaan puita, järviä ja muuta maisemaa. Peilityyni järven pinta heijastaa revontulet komeasti. Se vahvistaa värejä ja tunnelmaa reilusti, myös peilikuvan tuomaa symmetriaa kannattaa hyödyntää sommittelussa. Rakennuksien hahmot kuvassa antavat mittakaavaa kuvaan ja toimivat muutenkin hienosti osana värikästä kuvaa. Autiot rakennukset ja rauniot korostavat entisestään mystistä tunnelmaa.

Revontulet näkyvät kauas

Taivas on korkealla, ja niin ovat myös revontulet. Se himmeästi vihertävä kaari jonka näet taivaanrannassa, voi olla jopa sadan kilometrin korkeudella. Parhaimmillaan revontulet näkyvät monien satojen kilometrien korkeudesta, otsonikerroksen yläpuolelta, jostain sieltä missä satelliitit piirtävät valkoisia raitoja tähtitaivaalle. Koska revontulet ovat paljon pilvien yläpuolella, eivät ne tietenkään pilvisenä yönä näy lainkaan. Joskus loimotus on niin voimakasta, että se värjää pilviverhon väreillään ja koko maisema värjääntyy vihreän sävyiseksi. Silloin tunnelma saattaa olla kuin vieraalta planeetalta.

Koska Revontulet ovat korkealla, ne myös näkyvät kauas. Revontulien korkeutta mitattiin aikoinaan siten, että niitä kuvattiin useasta eri paikasta niiden eri puolilta ja paikkojen välinen etäisyys oli satoja kilometrejä. Voikin siis olla niin, että vaikka ennustekartassa ei Etelä-Suomeen ole revontulia luvassa, niin pohjoistaivaalla ne saattavat näkyä erittäin selkeänä ja kylmänä yönä Lapista saakka, tai joka tapauksessa monien satojen kilometrien päästä – eivät meinaa aivoni vääntyä tätä millään käsittämään.

Revontulet luovat outoa tunnelmaa

Mikä maa, mikä planeetta? Usein revontulia kuvatessa tunnelma ja värit vievät katsojan ajatuksissaan jonnekin kauas.

KP-arvot kertovat revontulien voimakkuudesta

Kun noita revontuliennustuksia katselee, niin ei voi olla törmäämättä omituisiin KP-numeroihin. KP-indeksi on arvo joka vaihtelee välillä KP0-KP9, ja jolla yksinkertaisesti mitataan geomagneettista aktiviteettia. Tämän suurempia viisauksia en osaa siitä kertoa, mutta on kuitenkin tärkeätä ymmärtää että mitä suurempi KP-arvo on, niin sitä etelämpänä revontulia voi havaita. Etelä-Suomessa revontulia näkee yleensä silloin, kun KP-arvo on 5 tai sitä suurempi. Pienemmilläkin arvoilla vihreää kajastusta voi tosin havaita pohjoistaivaalla lähellä horisonttia.

Revontulet ja panoraama

Voimakkaimmillaan revontulet tarjoavat haasteita valokuvaajalle, toisinaan on vaikeaa saada varjoihin sävyjä ilman että kirkkaat kohdat palavat puhki.

Geomagneettiset myrskyt saavat aikaan voimakkaita revontulia ja liittyvät yleensä auringonpilkkuihin liittyviin roihupurkauksiin. Myrskyt on nimetty niiden voimakkuuden perusteella välille G1-G5, G1:n ollessa niistä vaimein ja G5:n voimakkain myrsky. G-arvot ovat KP-arvoina mitattuna seuraavanlaiset:

  • G1 = Kp5
  • G2 = Kp6
  • G3 = Kp7
  • G4 = Kp8
  • G5 = Kp9

Geomagneettisten myrskyjen aikana kannattaa lähteä ehdottomasti kuvaamaan tai vaikka ihan vaan katselemaan revontulia. Kovin geomagneettinen myrsky, jota olen ollut kuvaamassa oli G2. Viime keväänä 17. maaliskuuta revontulet loistivat aivan pään yläpuolella ja levittäytyivät siitä joka puolelle taivasta. Se valo-show ei tule unohtumaan koskaan.

Revontulet suoraan yläpuolella

Voimakkaiden geomagneettisten myrskyjen aikaan revontulet saattavat olla aivan pään yläpuolella ja levittäytyä siitä ympäri taivaan. Silloin tunnelma saattaa olla jopa hieman pelottava.

Tarvikkeet revontulien kuvaamiseen

Kuten jo aiemmin mainitsin, revontulien kuvaaminen onnistuu jo melko vaatimattomalla kalustolla. Valovoimaisesta laajakulma-objektiivista on kuitenkin suuri hyöty yötaivasta kuvattaessa muutenkin. Kokosin alle listan kalustosta, jolla itse olen revontulikuviani ottanut.

  • Jalustani on MeFoto Roadtrip, jonka ehdoton valtti on se, että se mahtuu kokoon taitettuna kamerareppuni sisään. Se saisi olla kevyempikin, mutta on mukavaa kun sitä ei tarvitse raahata irrallaan vielä muiden tarvikkeiden lisäksi. Mielestäni se on hinta/laatu -suhteeltaan erinomainen hankinta. Bonuksena siitä saa yhden jalan ja keskiputken yhteen ruuvaamalla myös monopodin, joten sellainenkin kulkee minulla automaattisesti aina mukana.
  • Käyttämäni kamerat ovat Canon EOS 5D Mark II ja EOS 7D Mark II. Haaveissani on hankkia joko Canon EOS 5D Mark III tai Sony a7 Mark II, mutta ne ovat vielä toistaiseksi niin arvokkaita, etten ole raaskinut. Toisaalta riittäisi Sonyn aiemmatkin mallit, koska kuvanvakaajaa ei jalustakuvaamisessa tarvitse. Sony a7S on nykyään mukavan edullinen täysikennoinen kamera. Kamera on vielä kätevän kokoinenkin, siihen käy Canonin objektiivit sovitteella, ja sillä voi kuvata pilkkopimeässä.
  • Objektiivit, joita pääasiassa käytän pimeässä kuvatessa ovat legendaarinen Samyang 14mm f/2.8 ja Sigma 18-35mm f/1.8. Nämä kaksi riittävät oikeastaan ihan kaikkeen yömaisemakuvauksessa. Samyang on kiinni täysikennoisessa 5D Mark II:ssa ja Sigma on kroppikennoon sopivana kiinni 7D Mark II:ssa. Objektiiveja ei siis tarvitse pimeässä vaihdella, joka sekin on – varsinkin kylmällä kelillä – mukavuutta lisäävä asia. Ja molemmat objektiivit sopivat äärimmäisen terävyytensä puolesta erinomaisesti myös tähtien kuvaamiseen.

Revontulien kuvaaminen ei ole kameramerkistä kiinni. Kuvaamisen onnistuminen riippuu ennenkaikkea hyvästä suunnittelusta. Sitten kun paikat ja tekniikka alkavat olla hanskassa, onnistuvat myös nopeat lähdöt paremmin. Paikkoja kannattaa miettiä ja käydä katsomassa jo valoisan aikaan, tähyillä kompassin kanssa pohjoisen suuntaan ja etsiä laakeita alueita.

Revontulet panoraamakuvassa

Revontulet voidaan kuvata myös panoraamakuvaan, jolloin saadaan voimakkaampi tilan tuntu. Tämä kuva on koottu 11 erillisestä valokuvasta.

Onnistumista joutuu joskus odottamaan

Usein revontulien kuvaaminen on sitä, että ennusteita katsellaan innosta pinkeänä ja akkuja lataillaan jo hyvissä ajoin. Soitellaan kaverit läpi ja kysellään suunnitelmia. Ja juuri ennen kuin on aika lähteä, hetki auringonlaskun jälkeen, taivas täyttyy paksusta pilvimassasta. Tai sitten ollaan oikeassa paikassa kirkkaalla kelillä ja mittarit ovat punaisella, mutta revontulia ei vaan jostain syystä näy missään.

Ennusteetkaan eivät aina kaikkea tiedä, ja juuri siinä se hienous piileekin. Kuvia tulee jos on tullakseen, mutta niitä ei voi käydä väkisin ottamassa. Hukkareissuihin kannattaa varautua. Onneksi, ainakin jos säätiedotteita osaa lukea, tähtitaivas tarjoaa aina kuvattavaa vaikka revontulien väriloisto puuttuisikin. Kannattaa tutustua myös Tähtikuvauksen perusteet -artikkeliin, tähtien kuvaaminenkin on mielenkiintoista hommaa.

Linnunrata ja tähdenlento
Linnunrataa kuvatessa saattaa saada kuvaan myös tähdenlennon tai satelliitin vetämän raidan.
Olen innokas valokuvaaja ja Digikuvaaja-valokuvausblogin perustaja. Kuvaan useille kansainvälisille kuvatoimistoille ja kuviani on nähty myös monissa kotimaisissa lehdissä. Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen teemu@digikuvaaja.net

One Comment

  1. Pingback: Tähtikuvauksen perusteet

Vastaa