Nyt on sitten ensimmäiset infrapunakuvat otettu. Hurautin uuden Infrapunasuotimeni kanssa Vanajan kirkolle ja otin muutaman testikuvan. Tässä jutussa nähdyt kuvat ovat eri versioita yhdestä ja samasta kuvasta.


Ihan yksinkertaista tämä infrapunakuvaaminen ei ole, mutta kyllä siitä kaikki valokuvaamisesta kiinnostuneet selviytyvät. Suurin este on infrapunasuotimen kovahko hinta ja ehkä sopivan kamera/objektiiviyhdistelmän löytäminen, joka saattaa muodostua ongelmaksi. Minulla oli kuitenkin hyvä tuuri, sopivat vehkeet löytyivät valmiiksi kameralaukusta.

Aluksi ensimmäisiä kuvia katsoessani ihmettelin, miten punaisia ne olivat verrattuna netissä näkemiini kuviin. Kameran valmiit valkotasapainoasetukset ovat kaikki aivan liian punaisia, niinpä piti tehdä kustomoitu valkotasapaino kamerassa, minkä jälkeen kuvat alkoivat näyttää jo joltain ja niiden onnistumista pystyi arvioimaan kameran näytöltä. Lopulliset säädöt ja sävyt tehdään kuitenkin aina kuvankäsittelyllä, eikä mitään yhtä ja oikeaa sävymaailmaa ole olemassakaan. Niinpä vain oma mielikuvitus on rajana sävyjä etsittäessä.

20140723-121347
Tässä muutama testikuvasta tehty erilainen versio. Ensimmäisestä kuvasta näkee hyvin, kuinka punaista kaikki on infrapunasuotimen läpi katsottaessa. Kaksi muuta värillistä versiota on tehty infrapunakuvissa yleisimmin käytettyjen sävymuokkaustyylien mukaan, joko seepian värisellä tai sinisellä taivaalla varustettuina. Viimeinen kuva on mustavalkoversio jossa näkyy hyvin, miten vaaleilta kaikki vihreät kasvinosat usein näyttävät infrapunakuvissa.

Infrapunavalokuvaaminen on erittäin mielenkiintoista hommaa. Se tuo mukavasti vaihtelua ja uutta haastetta maisemakuvien ottamiseen. Kokeiltavaa riittää, eikä samat moneen kertaan kolutut paikat enää tunnukaan niin tylsiltä kuvauskohteilta. Teen tarkemmat ohjeet kunhan saan lisää kokemusta tästä hauskasta ja mielikuvitusta kutkuttavasta valokuvauksen osa-alueesta.

 

Olen innokas valokuvaaja ja Digikuvaaja-valokuvausblogin perustaja. Kuvaan useille kansainvälisille kuvatoimistoille ja kuviani on nähty myös monissa kotimaisissa lehdissä. Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen teemu@digikuvaaja.net

Vastaa