Jonkin aikaa sitten kirjoitin jutun yhdessä kaverini kanssa tekemästämme kuvausprojektista, jonka tavoitteena oli saada syntymään 360 asteen HDR-pallopanoraamakuva. Nyt vihdoin saan kuvan julkaisuksi, se nimittäin onnistui kuin onnistuikin alkuhankaluuksista huolimatta. Kiitokset Janille hänen periksiantamattomuudestaan jälkikäsittelyssä. Ehkä homma olisi ollut helpompi, jos kuvaamani kuvat olisivat olleet lähtökohtaisesti parempia, mutta tässä se nähdään mitä jälkikäsittelyllä voi saada aikaiseksi.

Allanäkyvän kuvan kuvakulmaa voi ohjailla hiirellä klikkaamalla ja vetämällä tai raahaamalla sitä eri suuntiin.


 

Kuva on Quicktime VR-muodossa, joten sen katseleminen vaatii Quicktime-pluginin selaimeen. Melko uskomatonta, mitä valokuvaamisen saralla on nykyään mahdollista tehdä, ja että tällaisten kuvien tekeminen onnistuu ihan normaalilla digikameralla ja jalustalla. Innostuneisuutta toki pitää olla, mutta siitähän ei meillä ole puutetta!

Lisätietoa Quicktime VR:stä löytyy esimerkiksi Wikipediasta.

Olen innokas valokuvaaja ja Digikuvaaja-valokuvausblogin perustaja. Kuvaan useille kansainvälisille kuvatoimistoille ja kuviani on nähty myös monissa kotimaisissa lehdissä. Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen teemu@digikuvaaja.net

2 Comments

  1. Kyllä siitä ihan kelpo kuva tuli mielestäni vaikka tuohon tone mäppäykseen ei oikeen ehtinyt perehtyy.

    Tuli tossa eilen illalla kun tutkiskelin Smart IBL ohjelmaa joka auttaa siis väsämään HDR kuvasta valaistuksen 3D mallinnusohjelmassa, niin että samaset heput on vääntänyt tosi asiallisen niteen HDR kuvauksesta nimeltään The HDR Handbook 2.0 eikä hinta ole kuin jotain 10e digitaali versiosta: http://www.hdrlabs.com/book/index.html

    Opus on täynnä hyviä käytännön vinkkejä ja ohjeita kun liian usein tälläiset kirjat on pelkkää teoriaa. Tää siis parin tunnin luvun perusteella. hdrlabsin saitilla on myös todella paljon hyviä vinkkejä.

    Sen mukaan muumoassa aurinko olis hyvä saada keskelle kuvaa ainakin yhdessä kuvassa niin auringon maskaamisen tarve vähenee. En nyt muista miten tässä meidän panoraamassa oli asian laita mutta maskii tuli kyllä väännettyy. Sit jos kuvaa rawina niin 2 stopin välein riittää exposuret mut jos jpeginä niin sit 1 stopin.

  2. Mielenkiintoista, tämä jotain mitä en ole koskaan kokeillut, vielä… Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta ja kiitos myös Janille linkkivinkistä!

Vastaa