NIK Softwaren pluginit eri kuvankäsittelyohjelmiin ovat saavuttaneet suuren suosion valokuvaajien keskuudessa. Tämä ei ole ihme, sillä nämä kuvankäsittelyohjelmiin asennettavat lisäosat nopeuttavat monimutkaisten korjailujen sekä tehosteiden lisäämistä valokuviin huomattavasti.


Kaikki plugineilla tehtävät muutokset ovat saavutettavissa toki ilman kalliita lisäosiakin, mutta prosessit ovat monimutkaisia ja aikaa vieviä. Ainoa pluginien käyttöä vähentävä seikka on ollut niiden suolainen hinta. Mutta ei ole enää.

Plugin-paketin uusi hinta on järkevällä tasolla

Jonkin aikaa sitten kuultiin uutinen, jonka mukaan Google oli ostanut NIK Softwaren. Hieman tämän jälkeen Google lopetti suositun Snapseed -kuvankäsittelyohjelman työasemaversion. Monet pitivät tätä merkkinä koko NIK Softwaren suositun pluginkokoelman lopettamisesta.

Viime viikolla Google kuitenkin kumosi kauhukuvat kertoi plugin-kokoelman uuden hinnan, joka oli pudonnut melkein neljännekseen edeltävästä hintatasosta. Myös kehitystyön kerrotaan jatkuvan jatkossakin. Nyt pluginit myydään yhtenä pakettina 149 dollarin hintaan, kun aiemmin hinta koko paketille oli viitisen sataa dollaria. Google myös tarjoaa reiluja hyvityksiä niille, jotka ovat ehtineet hankkia paketin tai osia siitä kalliimmalla hinnalla ennen hinnan laskua.

Netistä löytyy lisäksi alennuskoodeja, joilla uudesta hinnasta saa vielä jopa 15 prosentin alennuksen. Tämä riitti minulle perusteeksi hankkia paketti. Maksoin siitä alennuksen jälkeen hieman yli 98 euroa, joka on mielestäni aivan oikea hinta koko paketille. Toki ammatikseen valokuvaavat voivat maksaa paljon enemmänkin, mutta tällaiselle harrastelijalle hinta merkitsee paljon, eikä aiempi hintataso ollut mielestäni mitenkään perusteltavissa.

Olen listannut tähän tekstiin kaikki paketin pluginit ja kuvaan niiden toimintaa muutamalla sanalla kutakin erikseen. Jokaisesta voisi kirjoittaa vaikkapa oman arvostelunsa, mutta olkoon tämä ensimmäinen juttu aiheesta eräänlainen yleismulkaisu paketin sisältöön. Jatkossa tulen varmasti laittamaan kuvia ja juttuja, jotka liittyvät näihin plugineihin ja niiden käyttöön.

Viveza 2

NIK-Plugins-screenshot-2
Kuvan keskellä näkyy alue, johon muokkaukset kohdistetaan.

Viveza 2 on tarkoitettu valokuvan valotuksen, värikylläisyyden ja kontrastin säätämiseen. Ohjelman vahvuus on siinä, että säädöt voi tehdä vain haluamaansa osaan kuvasta käyttämällä Nik Softwaren kehittämää U-Point -teknologiaa.


Lyhyesti tätä teknologiaa voisi kuvata siten, että kuvaan piirretään yksi tai useampi ympyrän muotoinen alue, johon säädöt kohdistetaan. Ympyrän keskipisteessä olevaa värisävyä käytetään älykkäästi arvioimaan sitä todennäköistä aluetta, jolle käyttäjä haluaa säätönsä ulottuvan. Esimerkiksi yllä olevassa kuvassa valitsin tummaksi jääneen puuston kuvan taustalla ja säädin valotusta hieman ylös päin tälle alueelle saadakseni yksityiskodat paremmin näkyviin. Muu osa kuvasta jäi ennalleen.

U-Point -teknologiaa käytetään myös monessa muussa paketin pluginissa, ja juuri niiden käyttö on ohjelmiston vahvuus ja peruste hankinnalleni. Saman asian voi tehdä Photoshopissa tasomaskien avulla, mutta (kuten aiemminkin totesin) se on aikaa vievää, eikä esimerkiksi kuvapankkeihin kuvia viimeisteltäessä ole aikaa viilata yhtä kuvaa loputtoman pitkään.

Color Efex Pro 4

NIK-Plugins-screenshot-4
Color Efex Pro 4:llä säädetään kuvan värisävyjä erilaiste filttereiden avulla.

Photoshopit filtterit ovat tulleet varmasti kaikille vähänkin kuvankäsittelyä kokeilleelle tutuiksi. Color Efex Pro 4 sisältää suuren määrän filttereitä eri tarkoituksiin. Käytön helpottamiseksi ne on lajiteltu valmiiksi luokkiin käyttötarkoituksen mukaan ja jokaisen filtterin vaikutusta voi säätää monipuolisesti kuvan oikealla puolella olevasta paneelista.

En ole ollut suuri filttereiden ystävä aiemmin, ja tuskin jatkossakaan tulen niitä kovin paljoa käyttämään. On kuitenkin myönnettävä, että sain tuhrattua melkoisesti aikaa niiden kanssa leikkiessäni. Filttereiden toimintaan onkin hyvä tutustua, että tietää mitä takataskusta löytyy tarpeen vaatiessa.

Dfine 2

NIK-Plugins-screenshot-5
Kohinan poistoon tarkoitettu Dfine 2 on selkeä ja tehokas.

Nik Softwaren plugin kokoelmassa on erittäin tehokkaat työkalut sekä kuvan kohinan poistoa, että terävöitystä varten. Dfine 2 tekee kuvalle yksilöllisen analyysin kohinan poistoa varten ja vähentää kohinaa todella tehokkaasti kuvan yksityiskohtien siitä kärsimättä.

Kohinan poistoa varten on työkalut nykyään jo kaikissa kuvankäsittelyohjelmissa. Dfine 2 on kuitenkin Noise Ninjan ohella yksi tehokkaimmista kokeilemistani työkaluista. On hyvä, että ohjelmassa on mahdollisuus analysoida jokainen kuva yksilöllisesti parhaimman mahdollisen tuloksen aikaansaamiseksi.

Sharpener Pro 3

NIK-Plugins-screenshot-6
Oikeassa alakulmassa näkyy luuppi, joka on jaettu kahtia ennen- ja jälkeen -kuvien näyttämistä varten.

Sharpener Pro 3:ssa on kaksi erillistä terävöitystoimintoa. Toinen on esiterävöitys Raw-kuville ja toinen on lopullinen terävöitys, joka tehdään esimerkiksi ennen kuvan tulostamista tai siirtämistä nettigalleriaan. Terävöitystä en ole ehtinyt vielä testaamaan muuten kuin silmämääräisesti ruudulta, mutta todella tehokkaalta vaikuttaa. Pitäisi tulostaa muutama kuva paperille, että pääsisi arvioimaan terävöityksen tehoa kunnolla.

Silver Efex Pro 2

NIK-Plugins-screenshot-7
HDR Efex Pro 2 on oma suosikkini, sillä syntyvät autenttiset mustavalkokuvat käden käänteessä.

Silver Efex Pro 2 on ohjelma, jolla mustavalkokuvan luominen värikuvasta onnistuu erittäin ammattimaiseen tyyliin pimiötekniikoita mukaillen ja lopputuloksen laadusta tinkimättä. Ohjelmassa on valmiiksi luotuja asetuksia, eli presettejä, joita käyttämällä pääsee helposti vauhtiin mustavalkokuvan luomisessa. Erikoisuutena mukana on myös eri filmityyppien mukaan luodut profiilit, joiden avulla voidaan emuloida filmin rakeisuutta, kontrastia ym. luonteenomaisia piirteitä.

Lopulliset asetukset pitää toki hakea joka kuvalle erikseen, mutta koskaan ennen ei mustavalkokuvan luominen värikuvasta ole ollut yhtä koukuttavaa ja palkitsevaa. Kuvankäsittely voi olla parhaimmillaan lähes yhtä hauskaa kuin kuvaaminenkin, tämä plugin on paketin parasta antia.

HDR Efex Pro 2

NIK-Plugins-screenshot-8
Osa  HDR Efex Pro 2:n työkaluista on käytettävissä on ennen kuvien yhdistämistä.
NIK-Plugins-screenshot-9
Myös säätökäyrät löytyvät työkaluista. Asetuksista voi luoda omia presettejä.

HDR Efex Pro 2 on ammattilaistasoinen ohjelma HDR-kuvien luomiseen. Sillä voi yhdistää useita eri valotuksella otettuja kuvia yhdeksi laajan sävyalueen sisältäväksi HDR-kuvaksi.HDR-kuvia alkaa olla jo internetin joka kuvasivustolla, ja niille tunnusomainen liioiteltu värikylläisyys on pahimmillaan melko luotaan työntävä efekti. HDR Efex Pro 2 sisältää kuitenkin todella monipuoliset mahdollisuuden vaikuttaa syntyvään kuvaan, ja osaava tekijä saa sillä erittäin tyylikästä jälkeä aikaan. Ohjelma sisältää erittäin tehokkaat työkalut eri kuvien kohdistamiseksi yhdeksi kuvaksi sekä haamukuvien poistamiseksi lopullisesta kuvasta.

Olen testannut aiemmin sekä HDR-Efex Pro 2:sta, että  HDRSoftin Photomatix -ohjelmaa. Molemmat ovat todella tehokkaita ja tekevät uskottavan näköistä jälkeä. HDR Efex pro 2 on näistä kahdesta kuitenkin mielestäni piirun verran parempi. Ehkä siksi, että sen avulla ei tule niin helposti liioiteltua efektien kanssa…

Pluginien käyttäminen on helppoa ja nopeaa

Pluginit voi asentaa käytännössä lähes jokaiseen kuvien käsittelyyn käytettävään ohjelmaan, tärkeimpinä näistä mainittakoon kuvakirjastojen käyttöön tarkoitetut Adoben Lightroom ja Applen Aperture. Pluginit asentuvat ohjelmiin nätisti ja uppoutuvat luontevasti osaksi työnkulkua.

Kuva valitaan ensin käytetystä ohjelmasta ja tämän jälkeen valitaan Edit in Plugin… ja lopuksi halutun pluginin nimi. Ohjelma tekee kuvasta kopion ja avaa sen valitun pluginin muokkausikkunaan. Säätöjen jälkeen kuva tallennetaan, jolloin se päivittyy automaattisesti joko Lightroomiin tai Apertureen. Lisäsäätöjä voidaan tehdä kuvalle aivan kuten muillekin kirjaston kuville.

Jos jonkin pluginin hankkiminen on ollut mielessä niin kannattaa tarkistaa, voisiko saman asian tehdä jollakin Nik Softwaren paketista löytyvällä pluginilla. Mikäli näin on, niin nyt saisi koko paketin hankittua suhteellisen edulliseen hintaan, ja paketin mukana tulevat ohjelmat ovat varmasti markkinoiden parhaimmistoa. Suosittelen lämpimästi tutustumaan pakettiin, siitä on muuten saatavilla myös ilmainen kokeiluversio.

Paketti löytyy Täältä: Nik Collection by Google

Esimerkkejä pluginien käytöstä

Tässä vielä muutama kuva maistiaisiksi:

Alkuperäinen kuva

 

HDR-versio

 

Mustavalko-konversio

 

Olen innokas valokuvaaja ja Digikuvaaja-valokuvausblogin perustaja. Kuvaan useille kansainvälisille kuvatoimistoille ja kuviani on nähty myös monissa kotimaisissa lehdissä. Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen teemu@digikuvaaja.net

One Comment

  1. Todella hyvin asiaa selventävä teksti, kiitos!

Vastaa