Viime viikonloppuna kävin kokeilemassa motocross-kisojen valokuvaamista. En ole aiemmin juurikaan urheilua kuvannut, mutta kun kisat järjestettiin muutaman kilometrin päässä kotoa, niin en malttanut olla menemättä paikan päälle.


Otin mukaan Canonin EOS 5D mark II -kameran varustettuna Sigman 100-300mm telezoomilla. Reppuun laitoin varuiksi Canon EOS 7D:n, jonka tarkennus- ja sarjakuvausominaisuudet sopivat vanhempaa 5D:tä paremmin urheilukuvaukseen.

Käyttämäni f/4.0 valovoima riitti yllättävän mukavasti vauhdikkaan lajin kuvaamiseen, eikä kameran herkkyyttä tarvinnut nostaa suuremmaksi kuin ISO400. En vaihtanut runkoa missään vaiheessa, vaikka lähtiessäni arvelin joutuvani niin tekemään.

Välillä paistoi aurinko ja suljinajat olivat todella nopeita, kun taas välillä aurinko oli pilvessä, ja suljinajat laskivat juuri ja juuri riittävän nopeiksi. Pidin kuitenkin aukon koko ajan täysin auki saadakseni taustan sumenemaan mahdollisimman paljon. Herkkyys oli lukittu koko reissun ajan arvoon ISO 400, koska tällä herkkyydellä ei kohinaa näy kuvissa vielä lainkaan.

Panssari cross country motocross driver

Motocross kuvia kertyi reissussa reilusti

Otin kuvia noin kolme ja puoli sataa kappaletta, ja yllätyksekseni noin 80-90% niistä oli teräviä ja täysin käyttökelpoisia. Ihan niin suureen onnistumisprosenttiin en kyllä olisi uskonut.

Sigman 100-300mm polttovälialue oli juuri passeli tähän tapahtumaan. En kaivannut sen enempää pidempää kuin lyhyempääkään polttoväliä ja koko käytössä olevaa skaalaa tuli hyödynnettyä melko kattavasti. Painopiste oli arvatenkin polttovälialueen telepäässä.

Panssari cross country motocross

Tässä pari kuvaa tapahtumasta. Kuvat ovat poikkeuksellisesti täysin käsittelemättömiä Raw-kuvia, jotka on muutettu jpg-muotoon Applen Aperture-ohjelmassa. Oli tosi mukava reissu, pitää useammin tunkea erilaisiin tapahtumiin pitkän putken kanssa.


Käy katsomassa kaikki kuvat Panssari Cross Country -kuvagalleriasta!

Olen innokas valokuvaaja ja Digikuvaaja-valokuvausblogin perustaja. Kuvaan useille kansainvälisille kuvatoimistoille ja kuviani on nähty myös monissa kotimaisissa lehdissä. Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen teemu@digikuvaaja.net

8 Comments

  1. Hyvä setti kuvia. Olisihan se mukava joskus käydä moottoriurheiluakin kuvaamassa. 🙂 Itse kävin viikon loppuna raveja kuvaamassa viidensadan otoksen edestä Fujilla. Yllätyin kyllä miten hyvin tuon peilittömänkin kanssa onnistui kuvailu nyt kun on parin kuukauden verran harjoitusta takana kamerasta. Täytyy laitella kuvat blogiin jahka hetken ehdin asiaan paneutua.

    • Kiitos. Odottelen mielenkiinnolla ravikuviasi. Ei peilittömissä kameroissa ole nykyään mitään ongelmaa urheilukuvauksen suhteen. Kunhan vaan etsimen kuva päivittyy tarpeeksi nopeasti, ja sehän Fujissa päivittyy! Jotenkin vanhakantaisena suosin edelleen optisia etsimiä, mutta katsotaan kuinka pitkään…

    • Hienoja kuvia! Skarppeja otoksia ja vauhti näkyy kuvissa, vaikka onkin lyhyellä suljinajalla otettu.

      Täytyy vielä tosiaan kommentoida noista peilittömistä sen verran, että mitä olen kuullut niin niissä on edelleen ongelmana tarkennusnopeus. Nopeissa kohteissa ei tahdo pysyä mukana vielä toisin kuin vähä järeämmissä vehkeissä. Ehkäpä nekin kehittyy 🙂

      BTW. Oletko kuvat omaksi iloksesi ottanut vai ihan keikkana?

    • Terve Mika, ja kiitos kommentistasi! Käsitykseni mukaan uusimmissa peilittömissä tarkennus sujuu jo tosi vikkelästi. Tosin kohteen seuraaminen taitaa olla peilittömien tarkennusjärjestelmille liikaa. Tarkentamisesta liikkuvaan kohteeseen en osaa sanoa, ehkä joku voi auttaa tässä. Huomiosi on joka tapauksessa paikallaan.

      Olin kuvaamassa puhtaasti omaksi ilokseni ja jonkinlaisesta mielenkiinnosta lajia kohtaan. Kannattaa kuvata mahdollisimman monipuoleisesti erilaisia kohteita, etää tietää mihin pystyy jos joskus tulee oikeasti tarvetta.

  2. Mielenkiintoista kuvattavaa on ollut, liikettä ja kuvauksellista roisketta.
    Hienoja kuvia.
    Korkea onnistumis prosentti on, jään pahasti jälkeen.;)

    • Pikkusen pelotti, että kuinka kuraiseksi kamera tulee, mutta ihan turhaan. Pitkällä putkella kuvatessa ei tarvi olla lähellä kohdetta. Onnistumisprosentti oli kieltämättä huikean hyvä! Mitä lie aloittelijan tuuria?..

  3. Johan on oikea rapa-ralli…!
    Hienosti olet selvinnyt – ilmeisesti kuvaukset tarpeeksi kaukaa.
    300-millisellä napsii hienoja tilanteita.
    Mainio sarja.
    Hyvää Vappua…

Vastaa