Kirjoitin aiemmin keväällä jutun paikkatietojen lisäämisestä kuviin puhelimen avulla. Nyt minulla oli mahdollisuus testata Geotagr-softaa ihan käytännössä, kun teimme perheeni kanssa muutaman päivän pituisen lomamatkan Riikaan. Vanha kaupunki tuli koluttua tosi tarkasti, kuten oheisesta kuvasta selviää.


Olin etukäteen hieman huolissani puhelimen akun kestosta, koska mitään välilatauksia ei matkalla ole mahdollista tehdä, ja tiesin GPS-piirin kuluttavan akkua aika lailla. Geotagr-ohjelma näyttää kuitenkin arvion ajasta, jonka puhelimen akun pitäisi kestää sen hetkisellä varauksella, ja sen mukaan akku kestää helposti yhden päivän täydellä varauksella. Matkan aikana käytä puhelinta kuitenkin muuhunkin kuin reitin tallentamiseen, joten vasta käytännön testi kertoisi akun riittävyyden varmasti.

 

Lightroomin kartta näyttää kuvien ottopaikat

 

Toimintavarmuus vakuuttavalla tasolla

Huoleni osoittautui kuitenkin turhaksi, ensimmäisen päivän jälkeen akkua oli jäljellä vielä melkein puolet täydestä varauksesta, ja puhelimella oli selattu matkaopasta sekä käytetty erinomaista CityMaps2Go-sovellusta varsin tiheään tahtiin. Geotagr-sovelluksen voi siis huoletta käynnistää aamulla ja antaa olla päällä koko päivän, kunhan muistaa sen illalla sammuttaa ja laittaa puhelimen lataukseen yöksi. Latasin iltaisin päivän reitin myös Dropboxiin valmiiksi, eihän sitä koskaan tiedä mitä reissulla voi tapahtua.

Karttaa zoomatessa huomaa, että koska korkeiden talojen välissä ei GPS-signaali ole aina kovin hyvä, niin tallennettu reitti mutkittelee välillä talojen päällä. Minua tämä pieni epätarkkuus ei vaivaa, pääasia on että sijainteja ei tarvitse jälkikäteen lisäillä kuviin. On myös mukava matkan jälkeen tarkastella, että missä minäkin päivänä tuli käytyä, ja kun matkan varrelle on merkittynä päivän mittaan otetut kuvat, niin saa jo aika tarkan kuvan päivän tapahtumista. Kilometrejä kertyi päivän mittaan jopa pari kymmentä, aika matka mukulakivillä lastenrattaiden kanssa kuljettavaksi. Eräänlainen matkapäiväkirja siis tämäkin.

Otin kuvia matkalla yhteensä noin kaksi ja puoli sataa, ja sijainnit sujahtivat kuviin sadan prosentin onnistumisprosentilla, joten olen erittäin tyytyväinen sovelluksen toimintaan. Ja vaikka nettiyhteyttä ei ollut käytettävissä muualla kuin hotellissamme, niin sinne saapuessamme kartta latautui kuljetun reitin alle automaattisesti. Hieman arvelutti ensimmäisenä päivänä, kun tarkistin välillä ohjelman toimintaa, ja reitti piirtyi ilman karttapohjaa ns. tyhjän päälle… Mutta hyvin toimi, suosittelen! Alla muutama tunnelmapala matkalta.

 




Kaupunkimaisema-torilta-Riikassa




Kaupunkimaisema-Riikassa




Jokimaisema-ja-jokilaiva-Riikassa


 

Olen innokas valokuvaaja ja Digikuvaaja-valokuvausblogin perustaja. Kuvaan useille kansainvälisille kuvatoimistoille ja kuviani on nähty myös monissa kotimaisissa lehdissä. Voit lähettää minulle sähköpostia osoitteeseen teemu@digikuvaaja.net

2 Comments

  1. Minulla on Nokian kännykkä (C7) ja siinä ilmainen Sports Tracker-ohjelma. Jos kännykkäkuvat riittävät, niin periaatteessa sillä voi tehdä tuon saman. Laittaa esim. kävely-moodin ( tarvittaessa hiihto, pyöräily jne.) ja räpsii kännykällä kuvat matkan varrelta. Ne tallentuvat reitille samaan tapaan ja voi katsella sitten tietokoneelta/kännykästä kuvat ja reitin. Sen voi jakaa myös muille ohjelman käyttäjille, lisäksi fb:ssä ja twitterissä.

    • Totta, näinhän se menee. Minulla oli vain tarkoitus saada koordinaatit digi-järkkärillä otettuihin kuviin, ja tämä reitti-info tuli vähän niinkuin kylkiäisenä. Ilmeisesti reitin pystyy jakamaan FB:ssä tai Twitterissä myös Geotagrista, pitää testata sitäkin jossain vaiheessa. Kännykkäkuvissahan tuo paikannustieto on automaattisesti, mikä on tietenkin hieno homma. Kiitos kommentistasi, toivottavasti saadaan lisää keskustelua aikaiseksi!

Vastaa